Suomalaisten vapautumiskurssi
Kaisli Syrjänen (Suomen Alueyhdyshenkilö) johti tammikuussa 2016 kurssin suomalaisten vapautumisesta. Yli vuosikymmenen ajan Kaisli on pitänyt aihetta esillä rohkaisemalla meitä tarkastelemaan suomalaista identiteettiämme ja lähestymään maamme historian vaiettuja tapahtumia. On tärkeää katsoa taaksepäin perheemme ja sukumme vaiheita ja etsiä ja nähdä yhteyksiä sukupolvien ketjussa kulkevista kaavioista. Uudelleen arvottaminen antaa tilaa ymmärrykselle, että jokainen ihminen on aina tehnyt parhaansa kulloisessakin tilanteessa, itsemme mukaanlukien. Se, että tiedämme mistä tulemme ja keitä olemme, mahdollistaa yhteyden itseemme ja toisiimme.
Kaisli kuljetti meitä halki jääkauden aikamatkalle Suomen lähihistorian kipeimpiin tapahtumiin. Pitkä ajallinen jatkumo valotti näkemystä kansasta, joka oli kokenut paljon taistelussaan olemassaolosta. Se, mitä meille on tapahtunut, on kulkeutunut sukupolvien ajan mukanamme ja näyttäytyy usein pelkona, vaikenemisena, epäluulona, alemmuutena ja häpeänä - kasana kaavioita, jotka muovaavat nykyistä elämäämme ja yhteiskuntaa. Kansan yhteinen muisti maailmansodista, sisällissodasta ja luokkasorrosta repivät edelleen ihmisiä eri suuntiin.
Minua kosketti paljon, mitä Kaisli puhui odottamisesta. On ollut aika, jolloin odottaminen on ollut eloonjäämisen kannalta järkevää ja tarkoituksenmukaista. Ja miten yhtä tärkeää eloonjäämisen kannalta on toimia. Odottamisen merkitys ja mielekkyys muuttuu alati olosuhteiden vaihtuessa. Sen takia, että olemme joskus aikaisemmin odottaneet jotain tapahtuvan tai muuttuvan, ei oikeuta passiivisuuteen nykyhetkessä.
Arvostan suuresti tapaa, jolla Kaisli rakentaa yhteisöä. Läpi suomalaisten vapautumiskurssin kulki koko ajan yhdessä tekemisen tärkeys. Jokaisella meistä oli kurssilla omat vastuualueemme, mutta henkilökohtaisten tehtäviemme lisäksi teimme asioita yhdessä. Olimme toistemme kanssa läsnä kehon liikkeissä, ilmeissä ja äänensävyissä - loimme yhdessä turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, joka mahdollisti aiheen käsittelyä. Yhdessä tekemisestä huokui rentoutuneisuus ja pakottomuus. Mitä lähempänä olemme itseämme ja toisiamme, sitä vaikeampaa yhteiskunnan - kenenkään tai minkään olosuhteen - on manipuloida meitä sortamaan toisiamme. Tämä ajatus tekee minut hyvin toiveikkaaksi.
Kova pakkanen, huurtunut metsä, valkoisena kimalteleva lumi kirkkaassa auringossa muistutti jostain hyvin syvästä yhteydestä ikiaikaiseen tietoon, joka on koskematon eikä koskaan tuhoudu. Tuo tieto on myötäsyntyisenä meissä kaikissa, vain loukkaantumiset voivat sitä hämärtää.
Eeva Hämäläinen
Helsinki, Suomi